Nisula-Pepeshapissinikan

Kuinka löysin merkittävät kalliomaalaukset sattumalta

 

Teksti: Anne Nisula 2013 © (Julkaistu Hiisi-lehdessä 2013)
Kuvat: B Fagerström, A Nisula ©Read the English version below

Asuessani Kanadassa tein merkittävän kalliomaalauslöydön, vaikka löytöhetkellä en ymmärtänyt löytäneeni mitään erityistä. Tiesin vain, että edessäni oli kalliomaalauksia. Löytöön ja etenkin sen jälkeisiin tapahtumiin liittyi paljon yllättäviä sattumia ja dramatiikkaakin. Löydöstä on kulunut jo yli 30 vuotta, mutta yhtä ihmeelliseltä sattumien summalta se tuntuu vielä tänäkin päivänä.

Kesällä 1985 lähdin ajamaan Montrealista, silloisesta kotikaupungistani, kanadalaisen mieheni kanssa kohti pohjoista. Seurasimme St-Lawrence-virtaa ajaen niin pitkälle kuin tietä riitti noin 1200 km. Paluumatkalla poikkeilimme metsäteille. Puolessa välissä ajomatkaa pystytimme telttamme Forestville kaupungin lähellä olevalle metsästys- ja kalastusalueelle Lac Cassette -järven rantaan ja vuokrasimme veneen kalastusmajaa pitäviltä miehiltä.

Odoteltuamme rankkasateen loppumista pari päivää, olimme valmiit luovuttamaan ja poistumaan paikalta. Yllättäen sade taukosi ja pääsimme kokeilemaan kalaonnea. Koska kalaa ei tullut, nojailin kyllästyneenä soutuveneen laitaan ja katselin ohilipuvaa kallioseinämää.

Noin kolmen metrin korkeudella näin heikkoja punaisia pystyviivoja märässä kalliopinnassa. Tiesin niiden olevan kalliomaalauksia. Siitä ei ollut epäillystäkään. Olinhan nähnyt niitä Suomessa, vaikka asiantuntija en ollutkaan.

Mieheni ei uskonut minua, vaan sanoi piirrosten olevan “nuorisografittia”. En yleensä käy inttämään asioista, enkä tuolloinkaan, vaan päätin vielä todistavani asian oikean laidan epäuskoiselle miehelleni. En tiennyt silloin, että sen tekemiseen tulisi kulumaan kymmenen vuotta ja sinä aikana ehdin jo erotakin miehestä.

Palattuamme Montrealiin soitin McGill Yliopiston arkeologian professorille, tohtori Bissonille, joka pettymyksekseni kertoi, ettei kyseisellä alueella ole kalliomaalauksia. Vain muutama on löydetty Länsi-Quebécistä. Hän kuitenkin kehotti minua kirjoittamaan asiasta Quebécin provinssin kulttuuriministeriöön arkeologi Charles A. Martijn’lle. Lähetin kuvauksen näkemästäni ja liitin mukaan hahmotelman piirroksista ja niiden sijainnista.3 Nisula Site Figure head down

Tohtori Martijn vastasi nopeasti kirjeeseeni ja piti ilmoitustani varsin mielenkiintoisena. Hän kertoi kirjeessään Jesuiittaisä Pierre-Michel Lauren laatimasta kartasta vuodelta 1733, jonka perusteella arkeologit olivat yrittäneet jäljittää alueelta kalliomaalauksia. Karttaan oli merkitty järvi nimeltä Pepéshapissinagan, mikä on montagnais-kieltä* ja tarkoittaa ”järvi, jonka kallioissa on piirroksia”. Kartta on Kanadan vanhin kirjallinen viittaus kalliomaalauksiin.  Järven sijainti oli siinä kuitenkin merkitty liiaksi sisämaahan, eikä järveä ole löydetty.

(*Montagnais-kansasta ja -kielestä käytetään myös Montagnais-Innu tai Innu – nimeä. Heitä asuu Québecin alueella noin 8500. Montagnaisit kuuluvat laajempaan Pohjois-Amerikan intiaanien Algonquin-kieliryhmään.)

Maalaukset olivat siis olleet sekä alkuperäisasukkaiden että kartantekijä Isä Lauren tiedossa jo 250 vuotta aiemmin. Olinko siis ensimmäinen, joka maalaukset huomasi tuon jälkeen? Enpä usko. Ennemminkin luulen, että niitä ei tunnistettu viesteiksi menneisyydestä – vaan todellakin pidettiin töherryksinä.

Martijn’n kirjeessä oli hyvin enteellinen lause. ”Kalliomaalauksia on tutkittu Quebecissä hyvin vähän viime vuosina. Ehkä löytösi herättää kiinnostuksen uudelleen.”

Vastatauksen jälkeen tohtori Martijn oli laittanut kirjeeni työpöydälleen, jonne se hautautui  kuudeksi vuodeksi. Sinä aikana minä muutin Montréalista Ottawaan ja lopulta vuonna 1991 Suomeen ja unohdin minäkin koko asian. 5 Nisula Site Figures

Maaliskuussa vuonna 1995, kymmenen vuotta löytöni jälkeen, sain Suomeen yllättävän puhelinsoiton Kanadasta. Radio Québecin toimittaja kysyi, olenko Anne Nisula, olenko asunut Montréalissa ja olenko löytänyt  kalliomaalauksia Kanadasta. Vastasin kahteen ensimmäiseen kyllä ja viimeiseen kysymykseen, etten sellaista asiaa tunnista.  Hän kertoi, että oli yrittänyt jäljittää minua parin vuoden ajan ja lopulta soittanut  Montrealin puhelinluettelosta kaikille Saint-Jules-nimisille henkilöille (käytin tuolloin  Nisula-Saint-Jules-nimeä). Vihdoin eräs kanadalaisen perheeni jäsen oli osunut kohdalle ja antanut vihjeen, mitä kautta minut löytäisi.

Toimittaja kysyi puhelimessa tiesinkö, että löytöni oli erittäin merkittävä, ja että minusta oli tullut varsin kuuluisa, ja että minut oli nimetty montagnais intiaanien kunniahenkilöksi, ja että paikka on nimetty mukaani Site Nisulaksi. Ei, en todellakaan tiennyt! Parin päivän päästä Quebécin television toimittaja soitti uudelleen ja haastatteli puhelimitse ohjelmaansa.

Erilaisissa dokumenteissa ja uutisissa, joita asiasta oli jo ehditty tehdä, oli löytäjäksi ilmoitettu milloin ruotsalainen turisti tai suomalainen matkailija. Pahinta oli ”löydön teki ruotsalainen pariskunta”  Se ei minua kuitenkaan harmittanut pitkään, sillä kunniaa ja suitsutusta tuli pian enemmän kuin osasin kuvitellakaan.

Ensin Quebécin kulttuuriministeriö kiitti sillä ylitsevuotavalla kunnioituksella ja kohteliaisuudella, mihin ainoastaan ranskan kieli tarjoaa mahdollisuuden.

Seuraavaksi tohtori Charles A. Martijn lähetti yksityiskohtaisen selostuksen tilanteesta ja miksi löytöni odotti löytämistään. Valmistautuessaan eläkkeelle lähtöön Martijn oli tyhjentänyt työpöytäänsä ja löytänyt kirjeeni uudelleen – kuuden vuoden jälkeen. Hän päätti viimeisenä kenttämatkanaan käydä katsomassa paikan kollegansa kanssa.

”Saavuttuamme alueella meitä vastassa oli laaja metsäpalo, jonka kehittymistä tarkkailtiin helikoptereista.  Portilla kuulimme, että aluetta oltiin evakuoimassa. Meille annettiin pari tuntia aikaa.  Taivas oli kauttaaltaan mustan savun peitossa.  Meillä ei ollut perämoottoria matkassamme, joten jouduimme soutamaan nopeasti paikalle rannasta lainaamallamme veneellä. Kun pääsimme perille näin kallion pinnassa vain jotain oranssin väristä sammalta, joka etäisesti muistutti ihmishahmoa. Tarpeetonta sanoakin miten pettyneitä olimme.  Oli herra Samsonin vuoro soutaa takaisin ja kun etäännyimme kalliosta, käännyin vielä kerran vilkaisemaan kalliota. Yhtäkkiä punaiset kuvat hyppäsivät esiin kallion kiiltävästä pinnasta. Sinä hetkenä aika pysähtyi, kuin minut olisi heitetty ajassa tuhansien vuosien taakse. Se oli elämäni oudoin ja mystisin hetki. ”
(Charles A. Martijn, 9.6.1995, kirje Anne Nisulalle)

Tohtori Martijn kertoi myös muiden paikalla käyneiden kokeneen saman koskettavan tunteen. Hän vieraili järvellä seuraavan kolmen vuoden aikana lukuisia kertoja tutkimusryhmän kanssa.  Martijn sanoi minulle, että Nisula-projektista tuli  kaikkein tyydyttävin työ koko hänen 25 vuotta kestäneen uransa aikana.

Sitten lähetti kiitoskirjeen tohtori Daniel Arsenault, joka oli kutsuttu vetämään Nisula-projektia apunaan taidehistorioitsija Louis Gagnon. Mukaan liittyi myös australialainen kalliopiirrosten ajoittamiseen erikoistunut tutkija Alan Watchman.  Ryhmässä toimivat myös paikalliset montagnaisit, Paul-Émile Dominique’n johdolla. Heidän mukanaolonsa oli arkeologien mielestä erittäin tärkeää projektin kaikissa vaiheissa.

Nisula-projekti herätti henkiin kalliomaalaustutkimuksen Quebecissä, kertoi Daniel Arsenault. Se avasi uusia tutkijavakansseja, rahoituslähteitä ja herätti laajalti kiinnostusta kalliomaalauksia kohtaan koko Kanadassa. Arsenault´lle itselleen projekti avasi oven uuteen uraan ja tänä päivänä hän on Kanadan arvostetuimpia kalliomaalausasiantuntijoita.

Vuosien mittaan kävin kirjeenvaihtoa ja sain lukuisia dokumentteja Site Nisulasta. Etenkin tohtori Martijn’n kanssa yhteydenpito oli tiivistä.

Piirrokset taltioitiin valokuvaamalla ja jäljentämällä kalvoille. Sukeltajat tutkivat järven pohjaa kallion edustalta ja arkeologisia koekaivauksia suoritettiin ympäristössä. Australialainen tutkija Alan Watchman määritti  piirrosten iäksi 2502 vuotta (+/- 274 vuotta)14C/AMS- menetelmällä.

Maalaukset kallioon tehtiin 2000 vuotta ennen eurooppalaisten saapumista Kanadan rannoille. Ensimmäisten alkuperäisasukkaiden arvellaan saapuneen itäisen Kanadan metsäalueille 7500 vuotta sitten.

Kallio on pystysuora seinämä, jonka pintaan on voinut päästä käsiksi vain jäältä tai veneestä käsin.  Piirrokset, 145 eri kuviota,  levittäytyvät noin 7×2 metrin alueelle jakautuen neljään paneeliin. Piirrosten koko on 1 – 21 cm. Kuvat ovat ihmishahmoisia, eläinhahmoisia, niiden sekamuotoja tai tunnistamattomia ja joukossa on yksi venettä esittävä kuva.

2 Nisula Site Martijn, Dominique

Kanootissa Charles A. Martijn ja Marcel Dominique. Kuva vuodelta 1997.

Löytö oli tapahtumahetkellä Quebécin provinssin merkittävin.  Se oli itäisin metsäalueen löytö, säilynyt parhaiten ja sisälsi eniten kuva-aiheita. Vain neljä muuta kalliomaalauslöytöä oli tehty tätä aiemmin Quebécistä.

1 Nisula Site Daniel Arsenault

Daniel Arsenault näyttää kartasta Site Nisulan paikan. Valkoiset nastat osoittavat kaikki vuonna 1997 tiedossa olevat Quebecin kalliomaalaukset. Kuva otettu 1997.

Paikka on tärkeä arkeologisesti, mutta ennen kaikkea se on merkittävä alueen alkuperäisasukkaille. Onhan alue heidän kalastus- ja metsästysmaitaan, joskaan se ei kuulu lähellä sijaitsevaan reservaattiin.

Etnografisessa kyselytutkimuksessa selvitettiin tulkintoja piirroksista. Suullinen traditio piirroksista oli katkennut, mutta montagnais’it arvelivat niiden olevan merkkikieltä – eräänlaisia uutisia tapahtumista tai viestejä perässätulijoille. Pää alaspäin oleva hahmo oli heidän mielestään merkki kuolleesta henkilöstä, joko pudonnut kalliolta tai haudattu veteen. Sarvipäinen hahmo oli demoni tai shamaani.

Site-Nisulasta muodostui alkuperäisväestölle luonnollisesti pyhä paikka. Sinne saapuvan on osoitettava kunnioitusta esi-isille, jotka olivat jättäneet nämä viestit tuleville polville. Henget asuvat kallion koloissa ja häiriintyvät paikalle tulosta (varsinkin arkeologien), siksi paikalle saapuvan on suoritettava henkiä lepyttävä seremonia.

Kesällä 1997 pääsin palaamaan paikalle ensimmäistä kertaa löytöni jälkeen. Seurassani olivat arkeologit Charles A. Martijn sekä Daniel Arsenault  ja montagnais Marcel Dominique ( Paul-Émile Dominquen  toinen veli).  Matkalla tapasin myös muita montagnaisien edustajia ja vierailin läheisessä Betsiamites-reservaatissa.  He kaikki esittivät minulle kiitoksen siitä, että olin saattanut heidät yhteyteen esi-isiensä kanssa.

785 Nisula Site Group photo

Daniel Arsenault, Paul-Émile Dominique, Robert Dominique, Anne Nisula, Charles A. Martijn.

Käynti löytöpaikalla 12 vuoden jälkeen oli koskettava. Uhrasin hengille polttamalla koivun tuohta ja toin heille terveiseni Suomesta jättämällä paikalle (arkeologien luvalla) pienen mosaiikkipalasen, jossa oli piirros Astuvansalmen kalliomaalauksesta. Charles A. Martijn puolestaan lepytteli henkiä heittämällä kolikon järven pohjaan ja pyytämällä anteeksi aiheuttamaamme häiriötä.

6 Nisula Site Anne Nisula

Tuohta polttamalla kunnioitin pyhää paikkaa. Kuva otettu 1997.

4 Nisula Site Martijn, Dominique

Charles A. Martijn lepyttelee henkiä pudottamalla kolikon veteen. Kanootissa myös Marcel Dominique. Kuva vuodelta 1997.

Site Nisula (BeEh-1) sai myöhemmin nimen Nisula-Pepeshapissinikan. Lisäämällä piirrosten nimeen järven alkuperäisnimi kunnioitettiin innu-montagnais-kansan alkuperäiskieltä. Paikka on merkitty viralliseksi perinnekohteeksi, joskin sen tarkka sijainti halutaan pitää salattuna mahdollisen vandalismin takia.

Kohteen tutkimuksia on jatkettu vaikka virallinen Nisula-projekti on jo päättynyt. Meneillään on konservointitarpeen kartoittaminen ja ohjeistaminen, sillä vuonna 1992 poistettu sammalkasvusto piirrosten päältä on palannut osaksi takaisin.  Daniel Arsenault aikoo suorittaa maalauksista 3D-skannauksen, jotta paikka voitaisiin avata virtuaalisesti.

790 Nisula Site Arsenault

Daniel Arsenault kertoo tutkimuksen vaiheista. Kuva vuodelta 1997.

En  tuolloin etsinyt kalliomaalauksia, enkä tiennyt kalliotaiteesta itseasiassa paljoakaan. Löytöni oli silkkaa sattumien summaa: sateen loppuminen juuri oikealla hetkellä (sillä maalaukset näkyvät parhaiten märässä kalliopinnassa), huono-onninen kalastaminen, ex-mieheni väittämä ja haluni todistaa olevani oikeassa, McGill yliopiston professorin neuvo,  tohtori Martijn viimeinen vilkaisu ennen poistumistaan paikalta…
En koe ansainneeni kaikkea sitä kiitosta mitä olen saanut.  Se ei kuitenkaan estä minua olemasta onnellinen siitä, että olen tehnyt monien sattumusten kautta hyvän teon ja jättänyt pienen jäljen maailman arkeologiselle kartalle.

Jälkikirjoitus:  Daniel Arsenault menehtyi vuonna 2016 auto-onnettomuudessa 58-vuotiaana. Hän oli edennyt kansainvälisestikin tunnetuksi ja arvostetuksi tutkijaksi, opettajaksi ja asiantuntijaksi, tunnettu myös suomalaisissa alan piireissä.  Saman vuonna kuoli myös Danielin esikuva, kuuluisa arkeologi ja tutkija Charles A. Martijn. Betsiamites’ssa ja  Innu-kansan parissa merkittävän työn tehnyt ja arvostettu Paul-Émile Dominique poistui joukosta puolestaan vuonna 2015.

_____________________________________ In English

How I discovered prehistoric rock pictographs in Canada

Anne Nisula 2012

While living in Canada during 1980’s I made a significant rock art discovery. However, at the actual moment of discovery I did not feel doing anything special. I just knew that what I saw were prehistoric pictographs. The discovery and especially what happened afterwards involved nonetheless quite a bit of drama and unexpected coincidences. Today 27 years have passed since the discovery, but it is still an amazing sequence of events.

In the summer of  1985  I was driving with my husband towards north of Montreal, following the St Lawrence River. After 1200 km,  when the road ended,  we turned back popping into the forest regions once in a while. About half way down we pitched our tent by the lake Lac Cassette in ZEC* Foresville and rented a rowboat from the local fishermen. (* ZEC is a provincial conservation park open to fishermen and hunters)

After waiting ashore for two days in the pouring rain, we were ready to pack our camping gear and leave. Suddenly the rain stopped and we were able to get the boat out and try our luck in fishing.  Tired of not catching any  I just observed the surroundings and the large cliff nearby.  Quite high up from the water level I noticed some faint red vertical lines on the wet rock surface. I knew immediately they were pictographs, there was no doubt about it.  I had seen similar ones in Finland, but was not in any respect an expert in prehistoric art.

My Quebec husband said they were just juvenile graffiti. I don’t like to argue, even if I know I am right, and did not say anything. Instead I decided to prove I was right. It took, however, ten years to do it. By that time I had already divorced my Québec husband and moved back to Finland.

After the fishing trip back in Montreal,  I phoned professor Bisson at McGill University Department  of Archaeology.  He told me that in that area there were no pictograph sites. Only a few had been found in western parts of Québec.  However, he advised me to write to archaeologist Charles A. Martijn at the Ministry of Cultural Affairs.  I mailed a detailed description of what I had seen and where,  including a map and some sketches. Dr. Martijn answered very promptly to my letter. He considered my notification quite interesting and told me that the archaeologists had tried to trace a possible rock art site in that area using a map drafted in 1733 by Jesuit Pierre Michel Laure. On the map was a lake named Pepéshapissinagan, which in Montagnais* language  means “lake where there are drawings on the rock”.   The map is the oldest one in Canada referring to rock art.  Unfortunately  the lake had been marked too far inland and was never found. (*Montagnais people and their language is also called Montagnais-Innu or Innu.  There are about 8500 Montagnais living in Quebec.  They are part of a larger Algonquian Indian language family in North-America.)

The map, however, proves that the pictographs were known by the aboriginal people and by Father Laure at least 250 years earlier. Could it be that I was the first one to notice them after such a long time? In my opinion they must have been seen by other bypassers, but were not recognized as messages from a very distant past.

In Dr. Martijn’s letter there was a very foreboding sentence. “Very little research has been carried out in Québec during the past few years in regard to rock art.  Perhaps your find will create a renewal of interest.”  After writing his reply to me Dr. Martijn placed my letter on his desk, where it lay buried for six years.  During that time, I had moved from Montreal to Ottawa and then back to Finland in 1991, and finally had forgotten the whole issue.

In Finland, March 1995, ten years after my discovery, I received a phone call from Canada.  A journalist  from Radio Québec asked if I had lived in Montreal and if I had discovered some rock art.  I answered:  yes I have lived there, but not to my knowledge  had I discovered anything.  They had tried unsuccessfully  to trace me for some years and this journalist had finally phoned every Saint-Jules ( I used  Anne Nisula-Saint-Jules name at the time) in the Montreal phonebook.  Finally, he  hit one of my sister-in-laws.  The reporter asked me if I was aware that my discovery was of great importance,  that the media was talking about the discovery, that the Montagnais people had nominated me as a honorary person, and that the place was named after me.  No, I definitely  knew nothing of the kind.

The Québec television interviewed me by phone for a broadcast.  I had been noted in various documents and newscasts as a Swedish tourist or a Finnish traveller, and worst of all was  “the discovery was made by a Swedish couple”. This did not however, bother me too much, as I was to receive more honor than I could ever imagine.

The first letter of thanks came from Le Ministère de la Cultures et des Communications du Québec written with such refined and elevating words that can only be found in the French language.

Soon I got a letter from Dr Charles  A. Martijn,  to whom I had originally informed  the paintings. He gave a detailed account of what had happened with the site during the past ten years.  It had taken six years after my  letter to him before he got a chance to inspect the site with a colleague.  “ It so happened that there was a large forest fire in the area when we arrived, with helicopters flying around to keep an eye on developments. We were told at the barrier gate that everybody inside the ZEC was being evacuated that day. This left us with a few hours to make it to Lac de la Cassette and to visit the site. The entire sky was black with smoke that afternoon.  We did not have a motor, and so we got into one of the boats at the small dock and rowed from the fishing camp to the site. Upon arrival we did not see anything except some orange coloured lichen which vaguely resembled a human figure. Needless to say we were quite disappointed. It was Monsieur Samson’s turn to row back and as we drew away from the cliff face I took a last look back. All of a sudden the red painted figures leaped out from a section of polished rock surface. For a moment it was as if time stood still and as if I was cast back a few thousand years.  It was one of the strangest and most mystic moments in my life.”  ( Charles A. Martijn, 09.06.1995, letter to Anne Nisula).

Dr Matijn mentioned that other scholars and the Montagnais elders have had the same touching feeling on the site. During the following three years he visited the site several times with a group of scientists. He also wrote that the Nisula-project was the most satisfying job he had had in his 25-year career.

Then arrived a  letter from Daniel Arsenault, an archaeologist who had been invited to be in charge of the Nisula-project together with Louis Gagnon, an archaeologist and art historian.  Alan Watchman, an Australian specialist in dating pictographs joined the group as well. The local Montagnais people were involved from the very beginning in the project as the scientists considered  their participation important at all phases of the project. Daniel Arsenault told me that Nisula-project revived the rock art research in Québec, new research fellowships and more funding was granted, and the interest towards rock art has spread all over  Canada. For him personally, the project was a launch to a new career. Today he is the most recognized rock art specialists in Canada.

The correspondence went on for years and I received several documents concerning my site. The contact with Dr Martijn was especially substantial.

Extensive studies took place on the site. The pictographs were carefully photographed and traced on transparencies. The divers searched the bottom of the lake underneath the paintings and test pits were placed on the shoreline. Alan Watchman used the 14C/AMS technique to date the morphs to 2502 years ( +- 274 years) which indicates that they were painted some 2000 years before Europeans arrived to Canadian shores. The first aboriginal people arrived at the woodland area around 7500 years ago.

The rock is a vertical wall and can be reached only by boat or by standing on ice. The paintings are spread on the area about 7 m x 2 m, consisting of 145 morphs in four panels. Their height varies from 1 cm to 21 cm. Pictographs depict humans, animals or both and one boat, but many are unidentifiable.

The Nisula Site was  the most important archaeological site in the province of Québec at the time of the discovery. It was the most eastern of the forest area, best preserved and contained most images. Only four other rock art sites had been found before Nisula Site.

The site is important to archaeology, but even more important to the aboriginal people. The site is on their hunting and fishing lands, even though it is not part of the nearby reserve (Betsiamites).

An ethnographic enquiry was made to help interpret the pictographs.  The oral tradition was lost but the Montagnais People considered pictographs being a sign language known to their makers – kind of news or messages to those arriving afterwards.  The head down human figure was a dead person fallen from the rock or was buried in water.  The figure with horns represented a demon or a shaman.

Naturally the site became a sacred place to the native people.  When approaching the site one must show respect to the ancestors who had left these messages for the generations to come. As the spirits who live in the cracks of the rock get disturbed by the visitors (especially the archaeologist) one must reconcile them with a spiritual rite.

In the summer of 1997, I visited the site with the archaeologists Charles A. Martijn and Daniel Arsenault along with Marcel Dominique. I also had the honor of meeting  Paul-Émile Dominique and Robert Dominique  who thanked me for connecting them with their ancestors. On my way back home I was invited to  visit the Betsiamites reserve.

To visit the site after 12 years was very touching. I conciliated the spirits by burning some birch bark. As an offer to the spirits I left (by permission)  a piece of mosaic on which there was a reproduced detail of the Astuvansalmi rock pictographs in Finland.  Charles A. Martijn soothed the spirits by dropping a coin into the lake and apologizing for the disturbance we caused.

Site Nisula (BeEh-1) was later renamed Nisula-Pepeshapissinikan to respect the Innu-Montagnais language and is registered as a heritage site. The research on the site is still going on.  At the moment the need and guide lines for conservation are being evaluated as the lichen covering the pictographs , which was  completely removed in 1992,  has partly returned.  Daniel Arsenault will be working on a 3D scanning project in order to provide a virtual visit to the site.

I was not in a search of prehistoric sites, neither did I know much about rock art. Thus I don’t feel I deserve all this credit to my discovery. However, I am very pleased if I have done something good – even by coincidence – and left a small footprint on the archaeological map of the world.

Postscript
Daniel Arsenault passed way in a car accident in July 2016. He was highly valued and recognized in archeology and anthropology worldwide as a scientist, lecturer and a specialist. The same year passed away internationally known and respected  archaeologist, scientist  Charles A. Martijn. The year before departed Paul-Émile Dominique who  contributed and had a significant impact on the Innus-culture in Quebec.

PHOTOS:

All the photos shown here are taken on my second trip to the site on 1997. Copyright Boris Fagerström. All rights reserved.

1. One of the human figures is  head down.
2. The vertical marks below are interpreted as a boat. The  bottom of the boat cannot be seen in the image. Part of the rock surface has fallen into the lake.
3. The pictographs can be seen above the ancient water level marks.
4.  Daniel Arsenault points to the Nisula-site. The white dots on the map shows all four rock art sites found by the year 1997.
5. Daniel Arsenault, Paul-Émile Dominique, Robert Dominique, Anne Nisula, Charles A. Martijn.
6.  When arriving at Lac Casette site you must calm the spirits. Anne Nisula is burning birch bark as a ceremony.
7. Charles A. Martijn conciliates the spirits,  Marcel Dominique behind him in the canoe.
8. Daniel Arsenault tells about the Project Nisula.